sas

lauantai 10. elokuuta 2013

Lyon, Ranska

Lyonista olen tainnut pyyhkäistä ohi, eikä muistikuvia siitä juuri ole, mutta nyt ystäväperheen lapsukainen lähtee lähistölle viettämään vaihto- oppilasvuottaan, joten tuli etsittyä tietoa kaupungista enemmänkin.
Itä- Ranskalaisen Lyonin historia ulottuu Rooman valtakunnan ajalle ja se on perustettu n. 42 eaa, tosin toisella nimellä. Ranskan taloudelliseksi keskukseksi Pariisin rinnalle se nousi 1400- luvulla ja on edelleen Ranskan toiseksi suurin metropoli. Kaupungissa on vajaa 500 000 asukasta ja esikaupunkialueineen kuitenkin lähes kaksi miljoonaa.
Kaupunki sijaitsee strategisesti hyvällä paikalla sillä keskustan läpi virtaavat sekä Rhône-, että Saône- joet.
Junalla Pariisiin on matkaa pari tuntia, sekä Marseilleen tunti. Kaupungissa on useampi yliopisto, sekä hyvät kulkuyhteydet: Metroverkosto rakennettiin jo 1970- luvun alussa, raitiovaunu- ja bussiverkostot toimivat ja turistit pääsevät Fourvièren kukkulalle myös kahdella köysiradalla.

Nähtävyyksiäkin riittää: Eiffel- tornia muistuttava pieni torni, Kansallisooppera, 1960 suunniteltu luostarirakennus, Fourvièren kukkalan Basilica- kirkko ja samaisella kukkulalla sijaitsevat roomalaisen amfiteatterin rauniot. Lyonissa on lisäksi monipuolisia museoita ja kauniita puistoja. Ruokakulttuuri on kehuttua, sillä alue on ollut jo vuosisatoja tunnettu gastronomiastaan.
Tutustumisen arvoinen on myös Lyonin vanhakaupunki, joka on yksi Unescon suojelukohteita.

Lyonista enemmän:
Rantapallon Lyon
Wikitravelin Lyon
www.en.lyon-france.com/kaupunkia turisteille
Matkusta.fi/Lyon
Matkailu-opas.com/Lyon
Wikipedian Lyon

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti