sas

lauantai 26. toukokuuta 2012

Prahan kevät

Kirsikkapuut ovat puhjenneet kukkaan, mikä toi mieleeni muistoja Prahan keväästä, jonka olen kokenut liian monta vuotta sitten=) Olin Prahassa huhtikuun lopulla ja kevät oli siellä jo pitkällä, kun hotellimme lähistöllä oli kirsikkapuu kukassa. On aina ollut hauska käydä keskemmällä Euroopassa huhti-toukokuussa, niin saa kokea kevään kaksi kertaa.
Prahan reissulla valitsimme hotellimme hieman kauempaa keskustasta, mutta metropysäkin vierestä. Näin oli edullisempaa ja kulkeminen metrolla oli kuitenkin nopeaa ja helppoa. Ainoa, että se oli minulle ensimmäinen kokemus kolmessa eri kerroksessa kulkevista metrolinjoista. Onneksi linjat olivat kartassa merkattu selkeästi ja eri väreillä.
Pysäkkien kuulutukset tulivat Tsekkiläisesti murtaen ja kielestä oli hankala saada selkoa, mutta meidän porukka jäi Invalidovnassa pois ja se muistutti sen verran suomenkielistä sanaa, että muistan sen vieläkin.

Prahan keskusta oli kaunis ja nähtävyyksistä kävin katselemassa tanssivaa taloa (moderni, kiistelty rakennus), Juutalaisten hautausmaata, upeaa Prahan linnaa ja vanhaa kaupunkia, Kafkan taloa, kirkkoja ja kuuluisaa kelloa keskustan aukiolla olevan talon tornissa, mutta televisiotorni jäi väliin. Yhtenä iltana kävimme porukalla katsomassa kuuluisassa Prahan oopperatalossa Rigoleton. Henkilökohtaisesti minulle selvisi, että upeasta esityksestä huolimatta en heti päässyt syvälle oopperan saloihin. Esitys oli italiaksi ja tekstitys tsekinkielellä, mutta traagisuus tuli toki selväksi myös elekielellä. Täytyy ehkä käydä katsastamassa joku muukin ooppera ennen kuin voin tehdä päätöksen onko tuo taiteenlaji makuuni vai ei...

Sillat ja puistot keskustassa olivat ihana kokemus iltakävelyn merkeissä; varsinkin Frantiskanska Zahrada -puisto ihan keskustassa kannattaa katsastaa.
Ruoassa ja juomassakaan ei ollut valittamista ja varsinkin oluen ystäville oli tarjolla monenlaista erikoisuutta.
Ostoksia tein jonkin verran keskustan tavarataloissa, mutta laadukkaammat vaatteet olivat samaa hintatasoa kuin kotimaassa.

Kaikenkaikkiaan mielikuva mikä minulle jäi Prahasta oli positiivinen. Kaupungin henki oli sopiva sekoitus historiaa ja moderneja uusia tuulia, puutarhat ja puistot kauniita ja reheviä jo keväällä, katseltavaa sopivasti, muttei väsymykseen asti. Itse vietin Prahassa viikon, mutta nyt minulle riittäisi pidennetty viikonloppu siellä.
Harmittamaan jäi se, että en käynyt kuuluisassa luukirkossa, Kutna Horassa, jossa on rakennelmia 40 000 ihmisen maallisista jäännöksistä.

Prahasta, nähtävyyksistä, ostoksista ja ravintoloista lisää seuraavista linkeistä:
http://www.pienimatkaopas.com/praha/nahtavaa.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Praha
http://www.prague.fm/fi/
http://www.saunalahti.fi/samit3/kartta/prahan.html


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti